Suunnittelijamme Henna Nurmi Jujuprix 2019 kilpailussa shortlistalle!

JiPS:n oma suunnittelija Henna Nurmi osallistui Jujuprix -suunnittelukilpailuun ja on päässyt kilpailun shortlistalle eli neljän parhaan joukkoon! Suoritus on kova, sillä kilpailuun osallistui joukko Pirkanmaan parhaimpia suunnittelijoita. Onnittelemme myös muita shortlistalle päässeitä kollegoita!

Jujuprix on alle 35-vuotiaille mainonnan suunnittelijoille tarkoitettu kilpailu, jonka järjestää vuosittain Tampereen Mainosyhdistyksen Säätiö. Vuonna 2019 kilpailun aiheena oli suunnitella Ekokumppanit Oy:n ekologisiin elämäntapoihin keskittyville teemailloille nimi, logo, juliste ja banneri. 

Miten JujuPrix -kilpailutyö syntyi?

Miten ihmeessä Henna päätyi kuikuilevaan lampaaseen ja mikä on filosofia työn takana? Ideointiprosessi oli alkuun haastava – kilpailuasetelma luo helposti liikaa paineita ja omaan visioon luottaminen käy vaikeaksi. Muutama päivä siinä pyöriteltiin tyhjää ja sitten päähän putkahti niitä ei-niin-kehityskelpoisia ideoita. Mutta konseptisuunnittelu on usein juuri tällaista aivomyrskyä ja suoraan romukoppaankin joutuvat ideat kuuluvat prosessiin. Taito on siinä, että osaa päästää huonoista ideoista irti eikä jää jumittamaan ensimmäiseen versioon. Oikea idea syntyi sitten vahingossa: Henna höpötteli englantia ääneen tarkoituksenaan terästää omaa lausumiskykyään. Siinä sitten suusta tuli kaikenlaista höpönlöpöä ja huomaamatta suusta karkasi slogan: Do you have time to talk about our planet? Aivosynapsit napsahtelivat heti kohdilleen ja siinä se oli! Vähän hoopon näköinen mutta sympaattinen lammas juttelemassa maapallon puolesta. Hetken sitä muhiteltiin ja mietittiin pureeko tämä kohderyhmään? Onko tämä erottuva ja puhutteleva? Tuleeko tästä nopeasti ilmi tapahtuman luonne ja aihe? Kyllä!

Logo ja tapahtuman nimi syntyi vähän samanlaisen prosessin lopputuloksena. Toimiva tapahtumanimi on informatiivinen, uniikki ja helppo muistaa – juuri sellainen on Ekotreffit. Hyvä nimi yhdistettynä erottuvaan grafiikkaan ja harkittuun värimaailmaan; siinä on kaikki hyvän kakun ainesosat!

Hennan työhön voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.jujuprix.fi, josta löydät myös muut shortlistalle valitut työt sekä edellisvuosien voittajat.

Kilpailun yleisönsuosikki ratkotaan äänestyksellä ja varsinaisen voittajan valitsee tuomaristo, joka julkaisee voittajan 8.11.2019 Tampereelle Business Battle -tapahtumassa. 

» Äänestä tästä omaa suosikkiasi, äänestysaikaa 3.11 saakka.