Media-ala kiinnostaa, työharjoitteluni JiPS:llä marraskuussa
Olen 16-vuotias nuori Vammalasta. Olen tällä hetkellä opiskelemassa VALMA:lla Vammalan ammattikoulussa. VALMA on kymppiluokan tapainen vaihtoehto peruskoulun päättäneille, jotka eivät vielä ole varmoja mille alalle suuntaavat opiskelemaan. VALMA:lla tutustutaan siis eri aloihin ja työpaikkoihin. Opetukseen kuuluu myös työharjoittelut. Lukuvuoden päätyttyä päätetään ala, jolle haetaan opiskelemaan. Olin ajatellut, että haen media-alalle joko audiovisuaaliseen viestintään tai graafiselle alalle opiskelemaan. Sain idean hakea media-alalle sen jälkeen, kun olin käynyt tutustumassa media-alan koulun tarjontaan Tampereella. Opettajani oli aiemmin puhunut työharjoittelusta, joten päätin hakea mainostoimistoon JiPS:lle kahden viikon jaksolle. Hain JiPS:lle sillä kun etsin media-alan työpaikkoja netistä, se oli yksi ensimmäisistä jonka löysin, ja joka oli sopivan lähellä.
Tehtäväni mm. kuvaaminen ja kuvankäsittely
Olen päässyt työharjoitteluni aikana tutustumaan eri mainostoimiston toimintaan kuuluviin osiin. Olen ollut valokuvaamassa asiakkaalla, ja sen jälkeen olen käsitellyt ottamani kuvat Photoshopilla. Olen myös ollut tutustumassa painotoimintaan, ja tehnyt käytännön töitä, jotka kuuluvat lopullisien mainoksien valmistukseen. Olen myös tehnyt tiedonhankintaa projekteihin. Ensimmäisenä työharjoittelu päivänäni pääsin heti kuvaamaan ja käsittelemään kuvia. Kuvaaminen ja kuvankäsittely ovat olleet lempiasioitani, joita olen työharjoitteluni aikana JiPS:llä päässyt tekemään.