Sisällöntuotannolla uutta ryhtiä Blaserin sivustolle
Aina ei tarvitse tehdä alusta saakka. Joskus jo pelkällä sisällön uudelleenmuotoilulla ja rakenteen järkeistämisellä saadaan aikaan huomattava muutos.
Muutama vuosi sitten lanseerattiin Blaserin lastuamisnesteitä ja -öljyjä Suomessa markkinoiva www.lastuamisnesteet.fi. Lastuamisnesteitä tuo maahan Edufix Oy ja toimii tuotteiden jälleenmyyjänä Suomessa. Muutamassa vuodessa myynti on kasvanut ja tarpeet kehittyneet niin, että alkuperäisen sivuston sisältö ei palvelut parhaalla mahdollisella tavalla. Sisällöstä piti saada iskevämpää, selkeämpää ja houkuttelevampaa. Asiakkaat halusivat kuulla erityisesti tuotteen hyödyistä ja saada ohjeita oikean nesteen valintaan.
Materiaali oli hyvää mutta se oli käyttäjälle liian vaikeassa muodossa
Heti projektin alussa todettiin, että materiaali itsessään oli hyvää eikä visuaalisessa ilmeessäkään ollut paljoa korjattavaa. Mutta sisältö oli hieman hajanaista ja pitkät tekstit raskaita lukea. Oleellinen asia hautautui materiaalin joukkoon ja pääpointtien kaivamiseen kului liikaa aikaa.
Niimpä sivuston sisältöön päätyttiin tarttua tarkemmin. Suunnittelimme rakenteen uudelleen miettimällä kävijän polkua tarkemmin. Mitä asioita sivustolta etsitään? Kuinka pitkä on polku oleelliseen asiaan? Löytääkö asiakas sivuilta haluamansa nopeasti? Onko sivustolla riittävän arvokasta sisältöä ja onko se helposti ymmärrettävässä muodossa? Sisällön uudelleen järjestelyllä ja mm. otsikointien ja erilaisten listojen sekä bullettien avulla sisältöä saatiin asiakasystävällisempään muotoon.
Parannuksia myös mobiiliin ja latausnopeuteen
Samalla päivitettiin WordPress teema ja korjattiin muutamia toiminnallisuuksia, näiden avulla saatiin mm. sivuston latausnopeus nopeammaksi. Myös mobiilia paranneltiin ja erityisesti keskityttiin nopeaan kontaktointimahdollisuuteen.
Uusi sisältö on nyt loogisempi, nopeampi ja palvelee paremmin loppukäyttäjää. Aina ei tarvitse luoda kaikkea alusta saakka uusiksi, joskus jo järkeistämisellä ja palvelumuotoilulla päästään hyvään lopputulokseen.